perjantai 15. tammikuuta 2016

Aleostoksia ja Molon Prespring 2016

Molo kidsin kevään uutuudet, prespring 2016 on täällä! Tietenkin niitä piti käydä kurkkimassa livenä Pikkutaaperossa. Hedelmät ja perhoset olivat superihania! Perhosmekko lähti heti mukaan, hedelmämekkoa pitää vielä metsästää... Vinkkinä teillekin, Pikkutaaperossa oli talo täynnä kivoja aleja, ja Molonkin uutuudet nyt -20%, verkkokaupassakin koodilla molo20 tämän viikonlopun. 

Tämä perhosmekko muutti tänään meille, ihanan raikas kesäksi! 


Näitä hedelmiä pitää saada!




Ja jos vaan olisi kesällä tiedossa juhlat, tämä mekko olisi aivan huikea!






tiistai 29. joulukuuta 2015

Pikaleivontaa

Varsinainen joulu meni jo, joten joulutortutkin vaihtuivat välipäivämuotoon. Idean olen varastanut veljeni luota. 
Nämä on nopeita, hyviä ja yksinkertaisia. Leikkaa ensin torttutaikinalevy kahdeksi neliöksi, ja neliöt sitten kolmioksi. Voitele munalla reunat, lusikoi päälle vaniljarahkaa ja luumumarmeladia ja paista 225 asteessa n. 12 minuuttia. 
Näistäkin saa kätevästi laktoosittomia rainbown laktoosittomalla leivontaan tarkoitetulla vaniljarahkalla.


Samalla tein hiukan fariinikierteitä. Näitä muistan äitini tehneen kun olin pieni. Nämä myös ovat nopeita, helppoja ja herkullisia. 
Kauli torttutaikinalevy hiukan ohuemmaksi, ripottele päälle fariinisokeria, kääri rullalle. Voit hiukan vedellä kostuttaa saumakohtaa. Leikkaa n. Sentin paksuisia siivuja ja laita uunipellille, paista 225 asteessa n. 10 minuuttia.



Parhaat Ale-löydöt

Nyt on jo ehditty juosta joulun jälkeisissä alemyynneissä. Jos nyt on jo vaikka ja mitä tullut ostettua, en uskalla ajatellakaan, että tammialet ovat vasta edessä! Normaalisti en kyllä edes käy juuri kaupoissa vaan shoppailen pääasiassa netissä, mutta nyt lomalla tarjoutui loistava tilaisuus shoppailla tampereenkin suunnilla.

Tässä alelöydöistä parhaat. Näitten lisäksi on tullut osteltua ties mitä joulutilpehööriä ja Pomp De Luxiltakin on yllätys yllätys tulossa lasten (pikkuakan) vaatteita...

Olen nyt käynyt ainakin viidessä Lindexissä. Ja kuten kuvasta voi päätellä, minulla todella on kaksi poikaa ja yksi tyttö... 
Nämä kaikki -50 -70 %


Stockmannilta löysin ihanan hattulaatikon, sille jäi hintaa n. 4,30€. Lasiset joulupallot Bauhausista -70%


Itselleni sain Mangosta mekon -50%, Piecesin huivin -70% ja Vimman tuuliturkkileggarit Ballotista -20%. Ja itselleni nostan hattua, kun pääsin Ballotista ulos ostamatta mitään muuta. Gugguut oli -30%, Rodinia alessa yms...


Ja nämä oli ne, mitä oikeasti tarvitsin. Korottomia kenkiä töihin. Saapikkaat löytyivät -60% hyllystä ja nilkkureista sai 30€ alennusta normaalihinnasta.


Stocmannilta piti ostaa servettejä kasa, ihan vain siksi, koska olivat halpoja. Nämä maksoivat 0,18€- 0,63€ per paketti :D


Ja vihdoin sain ostetuksi itselleni Marimekon Siirtolapuutarha-teekupin. Siitä olen kauan haaveillut ja nyt se löytyi alehyllystä -30%. Stockalta ostin ilokseni pari PipStudion pikkuista lautasta.


Paljon oli aleja, mutta aika pienillä prosenteilla vielä. Ainakin Stocka ja Lindex ovat tavanneet parantaa prosenttejaan... Ja Mailegia kaipaisin alella. Oliskos vinkkiä, mistä sitä saisin? 

Olettekos jo kolunneet alemyyntejä?






maanantai 28. joulukuuta 2015

Sitruunaa!

Nyt kun on mässäilty joulun aika ties mitä kaikkea, kevennykseksi ja raikastukseksi tein sitruunakiisseliä. Kätevä, nopea, helppo, raikas, gluteeniton ja helposti myös laktoositon.

Sitruunakiisseli syntyi ruoka.fi -sivuston ohjeella, päälle vaahdotin kermasta ja vaniljarahkasta täyteläistä vaahtoa. Jos haluaa reilut pursotukset vaahdosta, kannattaa vaahtoa tehdä hiukan isompi annos.

Sitruunakiisseli:
8 dl vettä
1,5 dl sokeria
4 rkl perunajauhoja
2 munaa
2 sitruunaa

Sekoita kylmänä kattilassa vesi, sokeri, perunajauhot ja munat. Kuumenna kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen. Älä keitä. Lisää sitruunoiden mehu. Sekoita hyvin. Kaada tarjoiluastiaan, anna jäähtyä.

Päälle:
2 dl vispikermaa (laktoositon)
1/2 prk vaniljarahkaa (rainbow,laktoositon)
1rkl sokeria

Vaahdota kerma, lisää sokeri ja rahka. Pursota tai lusikoi jäähtyneen kiisselin päälle.




perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulun kakku

Tämä kakku tekee minun jouluni. Ilman tätä joulu ei ole joulu, eikä maistu joululta. Ja parasta yömyöhällä syötynä, jääkaappikylmänä. Joka vuosi teen näitä kaksi. Toisen itselleni, toisen rakkaalle ystävälleni jonka tiedän tätä arvostavan lähes yhtä paljon kuin minä <3

Arabialainen maustekakku:

200 g voita
3 3/4 dl sokeria
3 munaa
2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl mantelirouhetta
3/4 tl muskottipähkinää
1 tl sitruunan raastettua kuorta
5 dl jauhoja
1 tl soodaa
2 dl kermaa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen, hyvin sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan. Lisää kerma. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan, paista 175 asteessa 1 tunti. Kumoa ja jäähdytä.

Kuorrute: 

6 rkl voita
1,5 rkl kaakaojauhetta
1,5 tl kanelia
n. 3 rkl vahvaa kahvia
n.  5-6 dl tomusokeria

Vatkaa vatkaimella tasaiseksi.

Kuorruta kakku. Syö lapsilta salaa jääkaapista. Paranee vanhetessaan.


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Piparkakku -Villa NonparElli

Huhhei! Kaikista kiireistä ja kuumeisesta lapsesta huolimatta tämä meidän talon pienoismalli on VIHDOIN valmis! Tai melkein pienoismalli... Eipä uskoisi että ollaan tämä talo ihan itse suunniteltu ja rakennettu, kun piparkakkutalon kaavojen piirtäjä unohti esimerkiksi lyhdyt katosta ja ikkunoiden pikeeröijä unohti, millaiset ikkunat talossa oikeasti on... No, hyvältä se kuulemma maistuu silti, sanoi pikkuakka ;)




Tervetuloa joulu! Ovi on auki! <3






tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulun paketit

Heinäkuun 29. Päivä oli keskiviikko, ja odottelimme Münchenin lentokentällä seuraavaa lentoa, lentoa kohti Amsterdamia, josta matka jatkui 7kk Saksassa asumisen jälkeen lopullisesti suomen kamaralle. Lufthansan odotustilassa kaakaota hörppiessäni katseeni kiinnittyi pöydällä lojuvaan lehteen. Sen päivän Financial Timesiin, joka olikin tosi kivaa vaaleanpunertavaa paperia. Pakkohan näitä ilmaisjakelussa olevia lehtiä oli pari säilöä kaappiin odottamaan tätä hetkeä, eli lahjojen paketoimista. Nyt tämä muisto on paketoitu rakkaille ihmisille. 
Paketoinnissa käytin myös ihania kirjainleimasimia, eipä osaa kukaan ainakaan käsialasta päätellä lahjan antajaa ;)